Ohjelman Tukeminen
Voit avustaa lehtoraattirahastoa, jonka tavoitteena on korkotuloin rahoittaa Washingtonin yliopiston osuus vierailevan lehtorin kustannuksista ja näin osaltaan vakiinnuttaa lehtoraatin asema. Parhaillaan käynnissä on Sata satasta-kampanja, jonka tavoitteena on kasvattaa ohjelman tukijajoukkoa. Yhteisön tuki on tärkeä merkki ohjelman elinvoimaisuudesta. Osallistu Sata satasta-kampanjaan tämän linkin kautta.
Voit myös tukea suomen ohjelmaa avustamalla suomen kielen opiskelijoita Kalevala-rahaston kautta. Rahastosta kustannetaan esimerkiksi opiskelijoiden matkakuluja Suomeen. Opiskelijamme osallistuvat kesäisin suomen kielen intensiivikursseille eri puolilla Suomea.